OLEMME tänä syksynä saaneet viikoittain viestejä ihmisiltä, jotka haluavat eroon alkoholista, ja mukaan vuoden kestävään muutosvalmennukseemme. Alkoholin lisäksi heillä on toinenkin ongelma: heillä ei ole tilillä tarpeeksi rahaa ostaa kurssia, eikä luottokortilla katetta.
SOBERISTIN palveluun ei vielä ole mahdollista saada palveluseteleitä tai maksusitoumuksia, ja on ymmärrettävää, ettei läheskään kaikilla halukkailla ole varaa kerralla maksaa kurssia.
ASIAKASKYSELYIDEN perusteella kurssi maksaa itsensä takaisin 2-3 kuukaudessa, kun asiakkaat pääsevät eroon alkoholista, eikä rahaa ei enää mene alkoholiin eikä oheiskuluihin. Toisin sanoen: kun on valmis tekemään vahvan päätöksen ja pääsee mukaan kurssille, kurssi maksaa itsensä takaisin nopeasti.
Tarjolla on jo pidempään ollut myös osamaksu- ja kuukausimaksuvaihtoehto, mutta nyt päätimme lisäksi laittaa kurssin kaamostarjoukseen marraskuun loppuun saakka 800 euroon (ovh 992 €). Marraskuun ajaksi siksi, koska Soberistin perustaja Ira Koivu itsekin pani korkin kiinni ja pääsi eroon alkoholista nimenomaan marraskuussa, kahdeksan vuotta sitten.
“Marraskuu jos mikä on kuukausi, jolloin kannattaa viimeistään panna se korkki lopullisesti kiinni ja pelastaa joulu, uusi vuosi ja loppuelämä”, Ira totesi.
Lunasta matkalippusi elämäsi muutosmatkalle tästä!
Lämpimästi tervetuloa mukaan,
Toivottaa Soberistin tiimi