Työnantajat ovat havahtuneet alkoholiongelman ennaltaehkäisyyn ja matalan kynnyksen palveluihin

SUOMEN työpaikoilla on perinteisesti tarjottu apua alkoholiongelmaan siinä vaiheessa, kun ongelma on näkyvä ja siihen on puututtava. Hoitovaihtoehdot ovat olleet ohjaus työterveyteen ja mahdollisesti katkaisu- tai laitoshoitoon.

 

SAMAAN aikaan työpaikoilla on iso joukko ihmisiä, jotka ovat tulleet riippuvaiseksi alkoholista, mutta ongelma ei vielä näy ulospäin. Harva heistä uskaltaa mennä työterveyteen kertomaan asiasta, ennen kuin on pakko. Niinpä ongelma saa pahentua pitkään, ennen kuin työnantaja jo näkee sen ja joutuu puuttumaan.

 

NYT aika on kypsä muutokselle. Kesäkuussa tuli voimaan laki, joka velvoittaa työnantajat tekemään toimenpiteitä ennaltaehkäisevästi. Työnantajat ovat havahtuneet tähän myös alkoholiongelmien suhteen.

 

ENSIMMÄISET työnantaja-asiakkaat ottivat Soberistin työkykypalvelun käyttöönsä jo keväällä 2023.
Soberistin perustajan Ira Koivun kalenteri on ollut niin täynnä palvelun esittelyjä työnantaja-asiakkaille, että lopulta oli pakko ulkoistaa työ yhteistyökumppanille.

 

 

Holistinen hyvinvointipalvelu

 

UUDEN palvelun vastaanotto on ollut innostunutta. Soberistin palvelu on holistinen hyvinvointipalvelu, jonka tuloksena työntekijät nukkuvat paremmin, löytävät hyvinvointia tukevia keinoja purkaa ja ennaltaehkäistä stressiä ja ylikuormittumista, ovat luovempia ja luovat myös myönteistä ilmapiiriä työpaikalla. Poissaolot vähenevät, kun ei tule rokulipäiviä maanantaisin.

 

– Suomessa ei tähän mennessä ole ollut tarjolla riittävän matalan kynnyksen palvelua alkoholiongelmaan, kertoo Soberistin toimitusjohtaja Ira Koivu.

 

MATALA kynnys tarkoittaa tässä sitä, että ihminen, jonka ongelma ei näy ulospäin ja hommat hoituvat, voi saada apua ilman merkintöjä tai leimautumista.
Silloin kun Ira Koivu havahtui alkoholinkäyttöönsä, hän urheili, teki työnsä hyvin ja söi terveellisesti. Ja joi joka ilta pullon viiniä.

 

– Ei tullut mieleenikään mennä työterveyteen, sillä sen jälkeen papereissa olisi merkintä alkoholiongelmasta ja minä olisin saanut alkoholistin leiman otsaani.

Olisin itse aikanaan tarvinnut Soberistin palvelua, Ira Koivu sanoo.

Työkykypalvelu, joka on helppo ottaa käyttöön

 

KOIVU kehitti omien kokemusten, muutosjohtamisen parhaiden käytäntöjen ja tutkitun tiedon avulla menetelmän kaltaisilleen itseohjautuville high functioning -alkoholiriippuvaisille.  Palvelu kehitettiin ja pilotoitiin syksyllä 2020, ja vuonna 2021 se tuli markkinoille kuluttajille. Tänä päivänä palvelu on auttanut satoja suomalaisia raitistumaan.

 

TÄMÄN vuoden alussa Koivu perusti yhtiökumppaneiden kanssa Soberisti Oy:n, joka lanseerasi keväällä työkykypalvelun yrityksille.  Se on äärimmäisen matalan kynnyksen palvelu: työntekijät voivat saada apua aidosti anonyymisti, leimautumatta työpaikalla, saati muuallakaan.
Soberistin työkykypalvelu on helppo ottaa käyttöön jo samana päivänä siitä, kun sopimus on tehty.

 

PALVELUN rungon muodostavat verkkokurssi tehtävineen, asiantuntijaluennot, tukiyhteisö ja vertaistukitapaamiset etäyhteydellä. Lisäksi joka aamu käyttäjä saa sähköpostiinsa tsemppiviestin, jonka avulla saa paitsi kannustusta, myös tietoa siitä mitä on odotettavissa. Esimerkiksi alkuvaiheeseen kuuluva väsymys tai makeanhimo saattaisivat muuten tulla yllätyksenä ja hyvä kehitys tyssätä. Tsemppiviestit ja vertaistuki auttavat osaltaan selviämään vaikeiden hetkien yli.

 

SUOMESSA on noin 600 000 alkoholin suurkuluttajaa, ja valtaosa heistä on työelämässä. Vain pieni osa on siinä tilanteessa, että alkoholi on jo vienyt työpaikan.

Elina Talvio
25.9.2023