06 joulu 2019 4 vuotta viinistä vapaa, miltä nyt tuntuu?

Tänään itsenäisyyspäivän aamuna havahduin muistelemaan, että milloinkas raittiuteni vuosipäivä tulikaan täyteen. No sehän oli tullut jo noin viikko sitten!
Näemmä I am sober -sovelluksesta olivat ilmoitukset pois päältä enkä saanut merkkietapista muistutusta.

Oli tietenkin heti tarkistettava, kuinka paljon olen säästänyt näiden neljän vuoden aikana rahaa, joka ennen olisi kulunut viiniin. Summa on aika vaikuttava, vaikka en juurikaan harrastanut baareja enkä yökerhoja: 14 640 euroa!

Alkoholiin käytettyä aikaa on säästynyt 1464 tuntia eli kaksi kuukautta!

Tuota säästettyä summaa ei kyllä pankkitilillä näy, mutta sen sijaan meillä on tyttären kanssa nykyään ihana omakotitalo, jossa on takka ja iso suojaisa ”Narnia-piha” jossa myös kauan kaivattu jättitrampoliini. Unelman täyttymys eli oma hevonen, Chegall aka Putte täyshoitotallissa ja oma yritys, Viestintätoimisto Muna vai kana Oy, jossa saa toteuttaa itseään.

On mielenrauhaa, koska alkoholi ei enää vangitse ajatuksia ja keskittymistä. On itseluottamusta, koska ei ole enää mitään salattavaa tai hävettävää. On tunteita, koska niitä ei ole lamauttanut hermomyrkyllä.

Raittiudesta on tullut normaalitila, ja siksi onkin kummallista, että olen viimeisen vuoden aikana nähnyt muutaman kerran unta, jossa olen umpikännissä. Etsin  ystäviäni sokkeloisesta yökerhosta ja olen paniikissa, koska tiedän etten kykene pitämään huolta itsestäni. Herättyäni olen helpottunut, että se oli vain unta.

Mistä unet mahtavat kertoa? Pelkäänkö alitajuisesti vielä sortuvani?

En ole kaivannut alkoholia lainkaan enkä todellaan aio luopua tästä vapaudesta. Onneksi unien ja todellisuuden välillä on vissi ero. Vaikka emme voi hallita alitajuntaa, voimme hallita toimintaamme ja tehdä valintoja. Minä valitsen raittiuden ja vapauden.

Riippuvuus on siitä outo juttu, että vaikka olisimme henkisesti vapaita, solumme muistavat ja muistuttavat.
Olen kokenut tämän syksyn aikana myös ”haamunikkoja” eli nikotiininhimoja, vaikka lopetin tupakoinnin jo paljon ennen raitistumista. Kuitenkaan en kaipaa tupakkaa. Ajatuskin savun hengittämisestä on vastenmielinen. Keho on kuitenkin jostain syystä muistutellut fyysisestä nikotiiniriippuvuudesta, joka silloin joskus oli.

Miltä raittius tuntuu nyt, kun sitä on takana neljä vuotta?

Ei oikeastaan enää juuri miltään, se on normaali olotila. Siksipä välillä on ihan muistutettava itseään siitä, kuinka ahdistunut ja onneton olin riippuvaisena – vaikka sitä ei ulospäin kukaan nähnytkään. Luen välillä uudestaan Vapaa viinistä -kirjaa kokeakseni uudestaan sen onnen ja ilon, jota koin uudestisyntyneenä.
Saan yhä onnenpipanoita pienistä asioista, joita en edes huomannut ollessani riippuvainen. Tietystä taivaansävystä, huurteisista marjoista aamupalassani, aamuista jolloin herään pirteänä ja iloisena.

Enää ei tarvitse selitellä, koska kaikki tietävät, että en käytä alkoholia. Ja ne uudet tuttavuudet, jotka eivät tiedä, eivät tyrkytä. Tuntuu siltä, että suomalaisten suhtautuminen raittiuteen on neljän vuoden aikana muuttunut positiivisemmaksi.

Mutta pakko tunnustaa, että silmäni ovat avautuneet liittyen päihderiippuvuuksien hoitoon Suomessa. Olin kirjan julkaisun jälkeen yhteydessä useisiin päihdetyötä tekeviin tahoihin ja tarjouduin avuksi. Ehdotin, että voisin käydä kertomassa omaa tarinaani ja puhumassa siitä, missä vaiheessa alkoholi on ongelma ja mitä kaikkea hienoa seuraa siitä, kun ei käytä alkoholia. Yksikään ei tarttunut tarjoukseen.

Sittemmin olen saanut kuulla päihdealan sisäpiiriläiseltä, että kanssani ei haluta tehdä yhteistyötä, koska olen raitistunut väärin. Olisi kuulemma pitänyt raitistua 12 askelen ohjelman ja vertaistuen avulla.

Verkkokurssi jäissä

Kun olin tekemässä Vapaudu viinistä -verkkokurssia ja havaitsin pian, että yksikään taho ei uskalla ostaa sitä esimerkiksi osaksi työterveyshuoltoa ja ennakoivaa päihdehoitoa, koska en edusta virallista tahoa.

Yritin selittää, että kohderyhmänä on ne, joilla kulissit ovat pystyssä ja jotka mieluummin raitistuvat salaa omin neuvoin kuin ryhmässä, mutta vastaus oli ei.

Alkoholiongelmaisia kohdellaan yhtenä homogeenisenä joukkona, vaikka meistä on moneksi. Siksi ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa raitistua. Osa meistä tarvitsee ryhmän tukea raitistumiseen, ja osa toimii mieluummin yksin kuin ryhmässä.

Kun kävi ilmi että verkkokurssia pitäisi markkinoida yksin ja yksityishenkilöille, päätin selvittää kursin panos-tuotos-suhteen. Teetin kyselyn: kuinka paljon ihmiset olisivat valmiita maksamaan verkkokurssista, joka auttaisi vapautumaan riippuvuudesta. Vastauksia tuli muutama ja summat joita oltiin valmiita maksamaan, olivat hyvin pieniä, muutaman kymmenen euroa.
Kun laskin mitä kurssi minulta vaatisi: vähintään kuukauden työpäivät + päälle verkkosivuston kulut sekä kurssien aikana tarjottu virtuaalituki, pistin projektin jäihin. Siitäkin huolimatta että olin jo panostanut siihen aikaa ja rahaa ja uskoin, että siitä olisi oikeasti apua monelle.

Muutama on kysellyt kurssin perään ja olen joutunut kertomaan totuuden: minulla ei tässä elämäntilanteessa (yh-äiti, yksinyrittäjä) ole mahdollisuuksia lähteä toteuttamaan sitä yksinäni. Katsotaan uudestaan, jos tilanne joskus muuttuu!

Mutta hyviä uutisia tähän loppuun: yksi taho lähestyi minua jokin aika sitten, nimittäin Suomen Syöpäyhdistys ry. He pyysivät minua mukaan syöpäkampanjaan, koska alkoholi tunnetusti lisää merkittävästi mm. naisten rintasyöpäriskiä.
Minä sanoin tietenkin kyllä  Jahka kampanja käynnistyy, jaan siitä tietoa Vapaa viinistä -Facebook-sivulla.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ira Koivu,
Viinistä vapaa