Miten alkoholin käytön lopettaminen vaikuttaa?


Saatat yllättyä kuinka monella tavalla alkoholin käytön lopettaminen vaikuttaa. Minä pistin korkin kiinni marraskuussa vuonna 2015 kuuden vuoden harkinnan jälkeen.

Suurin syy siihen, miksi en lopettanut alkoholin käyttöä jo aiemmin, oli se, että arvelin raittiin elämän olevan kuivaa ja ankeaa. Pelkäsin, että minusta tulisi tylsä, tosikko ja sosiaalinen hylkiö, jos alan sylkeä kuppiin.

Vielä seitsemän vuotta sitten mistään ei tahtonut löytyä lopettamista harkitsevalle tietoa siitä, miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni.

Löysin kirjastosta hyllymetreittäin tarinoita sitä, mitä kauheaa kännissä tulee tehtyä, ja miten alkoholi tuhoaa elämän, mutta ne tarinat päättyivät siihen, kun raitistuttiin. Minä en tarvinnut tietoa siitä, miltä alkoholin käyttö tuntuu ja mihin se voi johtaa. Tiesin sen jo omasta kokemuksesta. Minä janosin tietoa aivan uudesta ulottuvuudesta eli elämästä ilman alkoholia.

Onko ylipäätään elämää ilman alkoholia?

Päätin kuitenkin uskaltaa kokeilla raittiutta, pistin korkin kiinni ja aloin kirjoittaa kirjaa kokemuksistani ja siitä, miten alkoholin käytön lopettaminen vaikuttaa pidemmällä aikavälillä.

Syntyi mahdollisesti maailman ensimmäinen sober curious -kirja: Vapaa viinistä, miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni (Viisas elämä 2016).

Miten alkoholin käytön lopettaminen sitten vaikuttaa?

Kun pistää korkin kiinni, elimistö alkaa korjata itseään solutasolla ja pian jo se korjaustyö näkyy peilikuvastakin. Mutta sitäkin suurempi muutos tapahtuu näkymättömissä, sisäisesti.

Hermoradat alkavat hiljalleen toipua (ellei alkoholi ole vielä tehnyt peruuttamatonta tuhoa) ja se tuo tullessaan hyvää oloa, palauttavaa unta, iloa ja mielenrauhaa.

Kerron seuraavaksi miten alkoholin käytön lopettaminen vaikuttaa ensimmäisten viikkojen, kuukausien ja vuoden aikana ja lopuksi listaan 27 asiaa, joihin alkoholin lopettaminen vaikuttaa. Niitä on yhteensä 27.

Suurimman osan olen itse kokenut ja kaikkiin olen löytänyt myös tieteelliset selitykset.

Osa luettelemistani vaikutuksista löytyy Vapaa viinistä -kirjasta, mutta osan olen havainnut vasta myöhemmin, kirjan julkaisun jälkeen.

Toivon tämän tekstin antavan sinulle inspiraatiota uuden, soberistin elämän kokeiluun.

Ira


Ensimmäiset viikot alkoholin käytön lopettamisen jälkeen

Ensimmäisinä soberisteina viikkoina (ja jopa kuukausina) voi iskeä väsymys.

Unenlaatu paranee merkittävästi ja saatat herätä pirteänä ja hyväntuulisena, mutta iltapäivällä voit olla totaalisen väsynyt.

Väsymyksen voimakkuuteen ja kestoon vaikuttaa vuodenaika, ja elämän sen hetkinen kuormittavuus. Ja luonnollisesti se, kuinka kauan olet heikentänyt palautumistasi ja unenlaatuasi alkoholilla. Toisaalta voi myös olla, että et koe väsymystä raitistumisen jälkeen.

Useimmille kuitenkin iskee väsymys, koska alkoholi häviää elimistöstä sekoittamasta kehon luontaista rytmiä.

Alkoholi kerryttää salakavalasti univelkaa: se on piriste ja sitä nauttiessa ei huomaa olevansa väsynyt. Mutta kun käytön lopettaa, totuus paljastuu.

Jokainen, joka on juhlinut rankasti viikonloppuna tietää, että vasta tiistaina tai keskiviikkona alkaa olla siinä vireystilassa, joka oli ennen juhlimista.

Väsymystä aiheuttaa myös hermoratojen toipuminen ja sen seuraus: luovuuden lisääntyminen.

Kun on ollut muutaman viikon soberisti, alat nähdä enemmän unia ja hereillä ollessasi päähän alkaa pulpahdella luovia ideoita sellaiseen tahtiin, ettei tiedä mihin päin kääntyä. Aivotyö väsyttää enemmän kuin mikään fyysinen treeni. Sen huomaa koirastakin: se ei väsy millään keppiä heittelemällä, mutta aivotreenistä se sipahtaa nopeasti.

Niinpä saatat herätä pirteänä, hyväntuulisena ja täynnä virtaa, mutta jo iltapäivästä oletkin aivan puhki kaikkien päähän pälkähtäneiden ajatusten uuvuttamana. Tämä vuoristoratamainen olotila tasaantuu ajan mittaan.

Myös ulkoisia muutoksia on havaittavissa nopeasti:

Kahden viikon raittiuden jälkeen vyötärösi on jo hieman kaventunut ja vatsa litistynyt. Tämäkin toki riippuu lähtötilanteesta ja siitä kuinka paljon ja usein olet alkoholia käyttänyt ennen lopettamista.

Kuukausi alkoholin käytön lopettamisen jälkeen

Stressihormonien määrä on vähentynyt, minkä tunnet lisääntyneenä mielenrauhana.

Elimistösi neste- ja suolatasapaino on palautunut normaaliksi, mikä puolestaan näkyy peilikuvasta ja kaventuneena vyötärönä.

Verenpaineesi on tasoittunut ja voit havaita jaksavasi paremmin treenatessa.

Kaksi kuukautta alkoholin käytön lopettamisen jälkeen

Vyötärö on kaventunut jo selvästi ja turvotus laskenut. Tämä johtuu kehon nestetasapainon palautumisesta.

Aivot toimivat skarpimmin kuin ennen, alakulo väistyy, ilo lisääntyy.

Karvankasvu hidastuu (naisilla), ihohuokoset ovat supistuneet, silmät ovat kirkkaammat.

Tunnet itsesi rennommaksi, läsnäolo on helppoa ja nauru ja ilo lisääntyvät.

Kolme kuukautta alkoholin käytön lopettamisen jälkeen 

Erilaiset tunteet palaavat elämääsi, tasapaksun olotilan tilalle tulee värejä ja vaihtelua. Olet energisempi kuin ennen. Masennus ja alakulo voivat olla jo kokonaan tiessään.

Saatat alkaa muistaa mistä lapsena haaveilit, ja tavoitat sen intohimon liekin, mikä sinussa paloi ennen kuin alkoholi tuli kuvioihin.

Tässä vaiheessa saatat huomata muuttuneesi sokerihiireksi. Et ehkä ennen ollut makealle perso, mutta kehosi oli tottunut saamaan sokeriannoksensa alkoholista. Nyt kun et juo, sinun saattaa tehdä mieli jatkuvasti herkkuja.

Sata päivää alkoholin käytön lopettamisen jälkeen 

Henkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat kohentuneet huomattavasti. Tunnet yhä useammin onnea ja iloa, ja mielenrauhaa. Elämä tuntuu hyvältä, ja saatat tuntea euforiaa, kuin olisit rakastunut.

Väsymys on tiessään, saat paljon aikaiseksi ja huomaat tuntevasi samaa iloa ja innostusta, kuin joskus lapsena.

Elinajanodotteesi on pidentynyt, sillä olet poistanut elämästäsi alkoholin, joka on suurin työikäisten ennenaikaisten kuolemien aiheuttaja.

Mikäli juominen ei ole aiheuttanut pysyvää vauriota, maksa on palautunut ja toimii taas optimaalisesti.

Puoli vuotta alkoholin käytön lopettamisen jälkeen

Soberisti elämä tuntuu jo luonnolliselta. Saatat nähdä unia, joissa juot, ja aamulla olet kiitollinen, että se oli vain unta.

Raittius tuntuu jo niin helpolta, että saatat välillä hetkellisesti leikitellä ajatuksella, että ehkä sinulle ei ongelmaa ollutkaan. Alkoholi on addiktoiva aine, etkä ole vielä täysin vapaa siitä. Tiedosta, että ongelmasi ei koskaan ollut se yksi kohtuullinen lasillinen (12 cl tai olutpullo) vaan kaikki ne annokset, jotka seuraavat sitä ensimmäistä.

Vuosi alkoholin käytön lopettamisen jälkeen

Olet luultavasti kohdannut raittiisti, soberisti suurimman osan tilanteista, joissa ennen käytit alkoholia. Siksi tuleva vuosi tulee olemaan helpompi: et enää koe surua tai haikeutta esimerkiksi juhannuksena tai uudenvuoden aattona. Sinulla on jo uusia muistoja näistä jokavuotisista siirtymäriiteistä. Hyviä, tunnelmallisia muistoja, joissa nautit tilanteista ilman alkoholia.

Ja sinä todella muistat ne, koska olit selvinpäin.

Ystävyyssuhteet, jotka perustuivat vain yhteiseen harrastukseen: alkoholin nauttimiseen, luultavasti katkeavat tai ovat jo katkenneet. Vastapainoksi suhde todellisiin ystäviin paranee, ja elämänmuutoksen myötä saattaa tulla myös uusia ystäviä.

Olet läsnä elämässäsi ja voit nauttia tilanteista rauhassa. Ego on pienentynyt ja olet aidosti oma itsesi ja kiinnostuneempi muista ihmisistä.

Itsetuntosi on vahvistunut, koska voit luottaa itseesi eikä sinulle tule enää morkkiksia, koska et töpeksi humalassa. Uskallat tehdä muutoksia, jotka vievät sinua sinne, minne tahdot.

**

27 asiaa, joihin alkoholin käytön lopettaminen vaikuttaa

  1. NUKUT PAREMMIN. Suomalaistutkimus osoitti, että yksikin alkoholiannos heikentää unta. Alkoholi estää palauttavan unen ja siten aivojen puhdistumisen kuona-aineista.
  2.  AIVOT TOIMIVAT kirkkaasti, koska alkoholi ei ole enää tuhoamassa aivoja puhdistavaa syvää unta, eikä häiritsemässä aivojen välittäjäaineiden toimintaa ja tuhoamassa aivosoluja.
  3. MUISTI PARANEE, edellä mainitusta syystä.
  4. ILO LISÄÄNTYY, koska luontainen dopamiinituotantosi palautuu ja kehosi alkaa tuottaa onnellisuushormoneja.
  5. MASENNUS HÄVIÄÄ, samasta syystä kuin ilo lisääntyy.
  6. SILMÄPUSSIT PIENENEVÄT, koska alkoholi ei sekoita enää kehon nestetasapainoa.
  7. KRAMPIT LOPPUVAT em. syystä.
  8. IHOHUOKOSET SUPISTUVAT. Alkoholin sokeripitoisuus vahingoittaa ihon kollageenin tuotantoa ja se saa ihohuokoset laajenemaan.
  9. IHON VÄRI TASOITTUU. Alkoholin aiheuttaa nestehukkaa ja se turvottaa ihon pieniä hiusverisuonia.
  10. RYPYT VÄHENEVÄT. Alkoholi kuivattaa ihoa ja syventää uurteita.
  11. VYÖTÄRÖ KAPENEE ja VATSA LITISTYY, koska maksa ja rasva-aineenvaihdunta alkaa toimia optimaalisesti. Sisäelinten ympärillä oleva rasva alkaa sulaa.
  12. HEDELMÄLLISYYS PARANEE. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että jopa kohtuullinen alkoholinkäyttö heikentää hedelmällisyyttä.
  13. VATSA TOIMII, koska vatsan limakalvot tervehtyvät eikä alkoholi, joka on diureetti, ole aiheuttamassa ummetusta.
  14. SILMÄNVALKUAISET VALKAISTUVAT, koska alkoholi ei ole enää turvottamassa silmiä ympäröiviä verisuonia ja maksa alkaa toimia optimaalisesti (mikäli se ole saanut pysyviä vaurioita).
  15. MUSTELMAT KATOAVAT, koska et enää törmäile humalassa eikä alkoholi ole kohottamassa verenpainetta ja laajentamassa pintaverisuonia.
  16. LÄSNÄOLO ON HELPPOA, koska ajatuksesi ei kierry enää siihen hetkeen, kun saat korkata. Läsnä voi olla vain selvinpäin, pienikin määrä alkoholia vie sinut pois hetkestä.
  17. SAAT LISÄÄ AIKAA VIIKKOON, koska aikaa ei kulu alkoholin miettimiseen, hankkimiseen, käyttöön ja krapulaan.
  18. ON ENERGISEMPI OLO, koska saat syvää palauttavaa unta ja kehosi toimii paremmin.
  19. ORGASMIT VOIMISTUVAT. Alkoholi turruttaa hermostoa ja tuntoaistia. Soberisti saat orgasmin helpommin ja se tuntuu voimakkaammin. Miehellä alkoholi aiheuttaa erektiovaikeuksia.
  20. SEKSI PARANEE. Alkoholi turruttaa hermoja, haittaa kiihottumista ja häiritsee läsnäoloa.
  21. TUOKSUT PAREMMALTA, koska lopetettuasi alkoholin käytön, aineenvaihduntasi paranee ja kuona-aineet poistuvat vilkkaammin elimistöstä.
  22. TUNNET OLOSI ONNELLISEMMAKSI JA TASAPAINOISEKSI, koska kehon stressihormonitaso laskee ja luontaisten ilohormonien tuotanto paranee.
  23. ALLERGIAOIREET VÄHENEVÄT. Tutkimuksen mukaan pienikin määrä viiniä voimistaa allergiaoireita.
  24. ITSETUNTO PARANEE, koska voi luottaa itseensä. Ei tule morkkiksia, koska ei töppäile humalassa.
  25. RAHAA SÄÄSTYY, koska sitä ei mene alkoholiin, baariin, yökerhoon, taksiin…
  26. SYÖPÄRISKI PIENENEE. Alkoholi on merkittävä riskitekijä suu- ja kurkku- kurkunpään ja ruokatorven syövän sekä maksasyövän, rintasyövän ja suolistosyövän kehittymiselle.
  27. PYSYT TERVEEMPÄNÄ. Alkoholinkäyttö heikentää vastustuskykyä. Kun lopetat alkoholinkäytön, et enää sairastu niin helposti esimerkiksi kausiflunssaan.

Miten alkoholin käytön lopettaminen vaikuttaa hyvinvointiin, työhön ja sosiaalisiin suhteisiin?

Tein maaliskuussa (11.3.2022) kyselyn henkilöille, jotka ovat jättäneet alkoholin. Kysyin miten alkoholinkäytön lopettaminen on vaikuttanut heidän elämäänsä, kuinka paljon he ovat säästäneet rahaa ja aikaa, joka ennen olisi mennyt alkoholin käyttöön ja sen oheisvaikutuksiin.

Kysyin myös, millaisia terveysvaikutuksia he olivat havainneet raitistuttuaan. Rakensin kyselyn SurveyMonkeyn avulla ja jaoin linkin kyselyyn sosiaalisessa mediassa ryhmissä, joiden aiheena on alkoholismi, alkoholiriippuvuudesta toipuminen, sober curious ja soberismi eli päihteistä vapaa elämä.

Kyselyyn vastasi 52 henkilöä.   Ajan- ja rahansäästöä koskevissa kysymyksissä otin huomioon vain numeraaliset vastaukset.

Säästöä rahassa lähes 4500 euroa ja ajassa lähes helmikuun verran

Rahaa säästyy melkoisesti, kun jättää alkoholin: keskimäärin 374 euroa kuukaudessa.

Vuodessa tämä tekee 4488 euroa. Sillä summalla saa jo yhtä sun toista.

Haitari vastauksissa oli kuitenkin suuri. Toiset juovat ravintolassa ja käyttävät taksia, jolloin rahaa kuluu huomattavasti enemmän kuin niillä, jotka tissuttelevat kotona kaupan tai Alkon antimia.

Aikaa alkoholinkäytöltä ja sen oheisvaikutuksilta eli krapulalta ja toimintakyvyttömyydeltä säästyy 47,2 tuntia kuukaudessa. Se tekee vuodessa lähes 24 päivää eli lähes helmikuun verran.

Alkoholin käytön lopettamisen muita positiivisia vaikutuksia:

  • 92 % Elämänhallinta on parantunut
  • 84 % Nukun paremmin ja herään virkeämpänä
  • 74 % Energia on lisääntynyt.
  • 74 % Häpeä ja syyllisyys ovat väistyneet ja tilalle tullut ylpeyttä itsestä.
  • 63 % Itsetunto on parantunut.
  • 66 % Jaksan paremmin töissä ja kotona.
  • 61 % Olen paremmalla tuulella kuin ennen.
  • 61 % Levottomuus on kadonnut ja tilalle tullut mielenrauhaa.
  • 58 % Luovuus on lisääntynyt.
  • 48 % Perheeni/läheiseni ovat sanoneet, että raitistuminen on tehnyt minulle hyvää.
  • 42 % Vyötärö on kaventunut.

Alkoholin käytön lopettaminen tuo positiivisia muutoksia elämään monella osa-alueella

Kun sana oli vapaa, näin raitistuneet kertoivat alkoholin jättämisen seurauksista:

Yleisesti parempi fyysinen ja henkinen olo. Alkoholi ei enää pyöritä mieltä, vaan jaksan keskittyä muihin asioihin. Läheiseni sanovat, että olen enemmän läsnä.

**

Parasta on, ettei tarvitse miettiä mitä on humalassa tehnyt tai sanonut. Muistan kaiken, ja voin seistä sen takana omana itsenäni.

**

 Olen huomannut, etten tarvitse alkoholin antamaa rohkaisua vaan pystyn olemaan täysin oma itseni selvinpäin. Ja olen oikeasti aika jees tyyppi

**

Ahdistukseni ei ole kokonaan kadonnut, mutta osaan käsitellä sitä paremmin selvinpäin.

Pelkkää positiivista on seurannut raitistumisesta.

**

Rauha omasta itsestä ja tekemisestä. Minun ei tarvitse käyttää energiaa siihen, että pelkään pahaa krapulaa ja sitten poden sitä. Minun ei tarvitse miettiä, että mokasin tms.

Viikonloppu saattoi mennä kokonaan hukkaan, ensin juomiseen ja sitten kamalaan krapulaan. Nyt minulla on aikaa!

**

Aktiivisuuteni kaikilla elämänalueilla on merkittävästi lisääntynyt – mukaan lukien yhteydenpitoni läheisiini. autin taas liikunnallisesta elämäntavastani!

**

Paremmat urheilusuoritukset ja tulokset sekä palautuminen. Parempi aineenvaihdunta.

**

Vapaus olla oma itseni, ei tarvitse juoda, vaikka muut juovat.

**

Energiaa enemmän, iloisuus tullut, olen aidompi ja nukun paremmin. Voin kokonaisvaltaisesti paremmin, en ole niin kiukkuinen kuin juovina aikoina. Olen enemmän läsnä kotona.

**

Pystyn pitämään kiinni lupauksistani.

**

Tärkeintä on oma mielenrauha, ei ahdista. Ei enää tolkutonta väsymystä. Ei enää töistä rokulipäiviä. Parisuhde rauhoittunut, suhde lapsiin parempi.

**

Koska ei krapulaa, vapaa-aika on laadukkaampaa.

**

Ylipäätään alkoholi ei enää hallitse.

**

Oikea läsnäolo ja olemisen helppous. Vaikka välillä on raskasta ja vaikeaa, asioita on helpompi käsitellä raittiina. Kiitollisuus.

**

Vapaus.

**

Taiteen tekeminen on helpottunut.

**

Olen saanut elämän, jota minulla ei koskaan ollut ennen raitistumistani  –  ei edes ennen alkoholisoitumistani, sillä sitä ennen kärsin läheisteni alkoholismista.

**

Paremmat ihmissuhteet joka tasolla. Näen maailman kirkkaana ja rakastan hakea/etsiä uutta pelotta. Yksinäisyys ei pelota vaan se on nautinnollista. Aivokapasiteetti on varmasti laajentunut positiivisella tavalla. Helppo keskittyä moneen asiaan jopa yhtä aikaa.

**

Olen saanut oman herkän itseni takaisin.

**

Alkoholin jättäminen toi mukanaan terveemmät ihmissuhteet. Olen henkisesti ja fyysisesti terveempi, ei tarvitse huolehtia krapulasta ja voi nähdä ystäviä, joiden kanssa pääsee puuhaamaan muutakin kuin baarissa pyörimistä.

Olen saanut eheytettyä välit aikuisiin lapsiin, käyn keikkatöissä maksimimäärän kuukaudessa, kävelen, vesijumppaan, hiihdän, luen, matkustelen.

Olen ollut, ja tulen olemaan talkootöissä ja vapaaehtoistoiminnassa. Hoidan itseäni, käytän lastenlapsia kerhossa ja olen heidän kanssaan. Opiskelen kieliä englannin kielellä (venäjä, ruotsi, saksa, espanja, ranska). Minulla on varaa erilaisiin hyödykkeisiin, jota aiemmin ei ole ollut.

Minulla on uusia ystäviä ja olen käynyt erilaisilla kursseilla ja Kelan kuntoutuksessa (astma, uniapnea, MTKL). Olen ommellut vaatteita harrastuksen vuoksi. Lähden pian Espanjaan vaeltamaan.

Harrastan sukututkimusta. Olen aika hyvä tyyppi nykyisin. En hengaa enää alkon kanssa läträävien seurassa.

**

Pystyn olemaan oikea äiti lapsilleni.

**

Teen työtä päihteidenkäyttäjien parissa ja sieltä olen saanut uusia ystäviä. Luottamus on palautunut, jaksan huolehtia itsestäni.

**

Alkoholinkäytön lopettamisen huonot puolet:

  1. PALELU. Jos istut ulkona iltaa ystävien kanssa, jotka juovat alkoholia, sinun tulee ennen pitkää kylmä.
    Ystäväsi eivät palele, koska he eivät tunne kylmää juotuaan hermostoa lamauttavaa alkoholia. Ratkaisu on hakea lisää vaatetta päälle ja ottaa kuumaa teetä, glögiä tai vaikka kaakaota.

Onko alkoholin käytön lopettaminen sitten helppoa? 

Alkoholin käytön hyödyt ovat eittämättä selvät, mutta onko lopettaminen sitten helppoa? Aina välillä joku Vapaudu viinistä helposti ja ilolla -kurssilainen manaa, että ei tämä alkoholin käytön lopettaminen aina niin helppoa ja hauskaa ole. Ja tottahan se on.

Alku on aina elämänmuutoksessa vaikein, tämä pätee myös alkoholin käytön lopettamiseen

Alussa on vaikeampaa, koska ei vielä tiedä onnistuuko pääsemään irti alkoholista, ja jos onnistuu, mihin se johtaa. Silloin kun ei vielä ole päässyt pisteeseen, jossa raittiin elämän tuomat positiiviset muutokset olisivat päässeet kunnolla esiin, on suuremmassa riskissä antaa periksi ja korkata.

Vaikeita hetkiä saattaa tulla alussa tiuhaan. Yleensä sellainen iskee aina, kun kohtaa ensimmäistä kertaa tilanteen tai tunteen, jossa on tottunut käyttämään alkoholia.

Kun turruttava hermomyrkky on poistettu ”lääkekaapista”, tilanteet ja tunteet on kohdattava selvinpäin. Alkuun voi tuntua sietämättömältä ottaa ne vastaan raakana.

Ensimmäisen raittiin vuodena aikana tulee haikeita hetkiä etenkin juhlapyhinä. Se on normaalia ja kuuluu eroprosessiin. Ihan samalla tavalla kuin ikävöidessä intohimoista mutta tuhoisaa parisuhdetta, joka aiheutti niin paljon enemmän pahaa kuin hyvää, alkoholista eroon pyristelevä haikailee välillä niitä hyviä hetkiä alkoholin kanssa.

Mieli saattaa tehdä tepposet, ja tarjoilee muistoja hyvistä hetkistä, joissa alkoholi kuului vielä kuvioihin, ja tuore raitistuva/eronnut alkaa epäillä päätöstään.

Mutta mitä pidempään on ollut soberisti eli raitis, sitä helpommaksi homma muuttuu. Kun sitten katsoo taaksepäin ensimmäisestä päivästä tähän hetkeen, helppoutta ja positiivisia tunteita on ollut enemmän kuin vaikeaa ja negatiivista.

Vaikeat hetket ovat todellisuudessa vain hetkiä, ja niitä tulee yhä harvemmin, mitä pidemmälle pääsee.

Me vahvistamme sitä mihin keskitymme, ja siksi kurssin nimi on Vapaudu viinistä ilolla ja helposti – eikä vapaudu alkoholista surulla ja vaikeasti. Kurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat lopettaa alkoholin käytön ja jotka motivoituvat ilosta ja vapaudesta.

Toisenlaisiakin metodeja on tarjolla, ja se on hyvä: yksi ja sama lääke ei toimi kaikilla.

Repsahtelu on ollut yllättävän vähäistä

Alkoholinkäytön lopettamisessa repsahtamisriski on suurin ensimmäisten päivien aikana.

Päihdelinkin keskusteluissa käy ilmi, että moni pystyy olemaan juomatta neljä päivää, ja sitten he repsahtavat, ja palaavat alkuun. Ja pian he taas sinnittelevät kolme neljä päivää ja palaavat alkuun, koska raitistuminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.

Se että aina palaa päivään yksi, ja käy uudestaan ja uudestaan läpi vaikeinta osuutta pääsemättä nauttimaan soberismin ihanuudesta, vie energiaa ja uskoa itseen – ja tekee lopettamisesta joka kerta vaikeampaa.

Soberistin Vapaudu viinistä helposti ja ilolla -kurssilla repsahtelu on ollut selvästi harvinaisempaa kuin soberistina pysyminen. Kun osa vasta-aloittaneista tuskaili kesähelteillä vaikeiden hetkien kanssa, päätin suomentaa heille pätkän Clare Pooleyn The sober diaries (2017) kirjasta.

Clare Pooleyn raitistuminen alkoi samalla tavalla kuin omanikin: anonyymin blogin kirjoittamisella. Hänkin huomasi ettei ole yksin, ja blogin seuraajia alkoi tulla päivä päivältä lisää.

Kun Clare oli itse päässyt vaiheeseen, jossa raittius oli helppoa, hän kirjoitti blogiaan seuraaville ”sarjarepsahtajille” tarinan, jonka uskoi antavan voimia vaikeisiin hetkiin.

Koska Claren loistava teos ei vieläkään ole ilmestynyt suomeksi, jaan tarinan myös tässä blogissa kaikille teille, jotka kaipaatte vahvistusta heikkoihin hetkiin:

Clare Pooleyn niittytarina:

Kuvittele, että seisot niityllä, jossa olet ollut pitkän, pitkän ajan.

Alkuun niitty oli kaunis, täynnä kukkia, ystäviä, auringonpaistetta ja pörröisiä pupuja (ehkä puput ovat ylilyönti, mutta menköön!)

Ajan kuluessa niityllä oleminen on muuttunut kurjemmaksi. Toki siellä on yhä välillä aurinkoisia päiviä, mutta usein siellä sataa kaatamalla, ja toisinaan myrskyää ihan tosissaan.

Kukat ovat lakastuneet.

Puputkin ovat harventuneet ja etäällä toisistaan.

Sitten alat törmätä ihmisiin, jotka kertovat sinulle toisesta niitystä, ei kovin kaukana omasta niitystäsi. He ovat nähneet sen. Osa heistä asuu siellä.

Se niitty on kaikkea sitä, mitä oma niittysi aikanaan oli, ellei vielä parempaakin.

Ja siellä asuvat arvostavat sitä siksikin niin suuresti, että he ovat nähneet, miltä autio kotiniittysi näyttää. Hekin ovat asuneet siellä.

”Hei, tule meidän kanssamme asumaan”, he kutsuvat sinua, koska he tietävät, että heidän niityllään on paljon tilaa kaikille, ja he aidosti haluavat uusia ystäviä.

Sinä haluat kovasti liittyä heihin. Mutta siihen liittyy pulma.

Matkalla uudelle niitylle on suuri este, etkä näe sen taakse.

Näet ainoastaan esteen. Et voi nähdä luvattua niittyä esteen toisella puolella.

Sinulla ei ole hajuakaan siitä, miten pitkä matka perille vielä on, kuinka kauan kestää päästä sinne, ja onko sinulla voimia siihen. Mutta tiedät, että et voi jäädä siihen, missä olet. Tilanne muuttuu koko ajan huonommaksi.

Joten otat harppauksen ja heittäydyt ensimmäisen esteen eteen.

Ensi alkuun se ei ole kovin vaikeaa. Sinulla on roppakaupalla energiaa ja intoa. Mutta kun olet selvinnyt nelimetrisestä muurista, iilimatoja kuhisevasta ojasta ja kaivanut itsesi käsivoimin aidan alitse, olet täysin uuvuksissa. Olet saanut tarpeeksesi.

Sinulla ei ole mitään todisteita siitä, voitko edes ikinä saavuttaa sitä ihanaa niittyä, josta sinulle on kerrottu. Epätoivoissasi haluat takaisin, jonnekin tuttuun, jossa et ole niin väsynyt, kylmissäsi ja peloissasi…

.. ja niin palaat vanhalle niityllesi, lähtöpisteeseen.

Alkuun on ihanaa olla kotona. Muut ihmiset toivottavat sinut tervetulleeksi avosylin, ja kertovat ettei sitä toista niittyä ole oikeasti olemassa.

Sinun on mukava olla. Tiedät mitä olet tekemässä. Uskot, että aurinko vielä paistaa ja voit nähdä puput kauempana.

Mutta olet huijannut itseäsi.

Niitylläsi ei ole enää ainuttakaan pupua jäljellä. Myrskysateet muuttuvat aina vain rankemmiksi.

Lopulta joudut heittäytymään uudestaan nelimetriseen muuriin. Kohtaat iilimadot jälleen. Kaivat tunnelin. Pääset viidennen esteen yli ennen kuin luovutat – ja palaat taas alkuun.

Palaat, koska uskosi loppuu. Sinulla ei ole todisteita toisesta niitystä. Et tiedä kuinka kauan matka uudelle niitylle vie. Et tiedä pystytkö siihen. Olet aivan lopussa ylitettyäsi ensimmäiset esteet niin monta kertaa.

Joten, jos tunnistat tästä itsesi, kuuntele mitä minulla on sanottavaa. Koska minä tiedän:

SE (NIITTY) ON OLEMASSA! SE ON JUURI NIIN HYVÄ JA IHANA, KUIN TOIVOTKIN. VIE NOIN SATA PÄIVÄÄ, ETTÄ NIITYN NÄKEE, JA NOIN KUUSI KUUKAUTTA PÄÄSTÄ PERILLE. SINÄ PYSTYT SIIHEN.

Matkan vaikein vaihe on alussa.

Niinpä et todellakaan halua heittää itseäsi päin muuria ja iilimatoja uudestaan ja uudestaan, ja palata alkuun.

Kun pääset pahimman yli, esteet helpottuvat ja niitä tulee aina vain harvemmin. Samalla sinä vahvistut, kuntosi kasvaa ja sinulla on voimavaroja selviytyä esteistä.

Yksi asia mihin kannattaa varautua, on väärät johtopäätökset.

Joskus saatat luulla, että olet jo perillä uudella niityllä. Et ole kohdannut esteitä aikoihin ja ajattelet: mahtavaa! Tässä se on, minä tein sen!

Ja pian tämän jälkeen eteesi ilmaantuu mahtava muuri.

Mutta tässä vaiheessa tiedät, miten esteet ylitetään. Ei huolta.

Alat ehkä jo ymmärtää esteiden ylittämisen suuremman merkityksen. Loppujen lopuksi: niitty ilman haasteita ja esteitä voisi olla aika tasapaksu ja tylsä.

Joten, kanssaseikkailijani, pakkaa laukkusi, sano hyvästit vanhalle niityllesi ja heittäydy kohti seikkailua ja esteitä ja JATKA ETEENPÄIN!

Äläkä katso taaksepäin ennen kuin olet perillä.

Kuinka alkoholin käytön lopettaminen onnistuu?

Jos vakuutuit, että alkoholin käytön lopettaminen on ajankohtaista myös sinulle ja olet valmis laittamaan korkin kiinni – onnittelut! Olet tehnyt tärkeän päätöksen kohti hyvinvoivaa ja ennen kaikkea vapaata elämää. Seuraava askel on tarkastella tilannettasi ja pohtia, millainen riippuvuutesi on ja millaista tukea koet tarvitsevasi matkallesi.

Suomessa on useita erilaisia hoitomuotoja, mutta tärkeintä on muistaa, ettei kaikki sovi kaikille. Kun etsit itsellesi sopivinta tapaa aloittaa raitis, soberisti elämä lue artikkelimme erilaisista riippuvuuden hoitovaihtoehdoista.  

Mikäli koet pystyväsi raitistumaan itsenäisesti saadessasi käyttöön oikeat työkalut ja samanmielisen yhteisön tuen, tutustu myös Soberisti®-metodiin ja Vapaaksi viinistä helposti ja ilolla -verkkovalmennukseen. Tässä metodissa alkoholin käytön lopettaminen tapahtuu ilon kautta ja metodi sopii parhaiten heille, jotka vielä toistaiseksi selviytyvät arjestaan, mutta tietävät, että elämä olisi parempaa raittiina.

Facebook
LinkedIn
X