OLLESSANI Alpeilla matkaoppaana, kävin ostamassa ennen after skitä 6-packin Jägermaisterin minipulloja, ja join pullon kerrallaan salaa vessassa. Tämä siitä syystä, että juomien tilaaminen ja juoman saaminen oli siellä tungoksessa niin hidasta, etten malttanut odottaa. Olihan se ihan absurdia: juoda baarissa salaa.

SITTEN tulin Suomeen ja aloitin työt laivalla myyntineuvottelijana. Siihenkin työhön kuului asiakkaiden kestitystä. Kävin asiakkaiden kanssa firman kortilla juomassa, ja join toki vapaa-ajallakin.
Työterveydessä todettiin, että maksa-arvoni ovat koholla. Selitin, että meillä oli neljän päivän risteily, vaikka eihän se niistä neljästä päivästä tullut.

KUN alkoi tulla ylilyöntejä, en enää voinut uskotella itselleni, että pystyn kohtuukäyttöön.

Olin seitsemän vuotta absolutisti

RAITISTUIN 11 vuotta sitten spontaanisti joogan ja hiljentymisen avulla. Asuin jooga-ashramissa kolme kuukautta, ja olin sen jälkeen seitsemän vuotta aidosti raitis. Iloitsin vapaudesta, jonka olin saanut.
Kirjassa Vapaa valitsemaan. Tositarinoita raitistumisesta kerroin tarinani, nimimerkillä tietenkin. Silloin olin vielä absolutisti.

MUTTA seitsemän raittiin vuoden jälkeen aloin kokea mielitekoja ensimmäistä kertaa. Aloin epäillä, että olenko kuitenkaan alkoholiriippuvainen. Muutkin olivat kyseenalaistaneet ongelmaani.
Niinpä absolutismi katkesi, aloin käyttämään taas alkoholia. Hyvin maltillisesti kuitenkin alkuun.

NELJÄN vuoden aikana alkoholin käyttö lisääntyi tasaisesti koko ajan, ja mukaan tuli läheiselle valehtelua, alkoholin käytön kaunistelua, ahdistusta, masennusta ja jatkuvaa pohtimista, kuinka pääsen tästä irti. Nyt tiedostin, että kohtuukäyttö ei ole minulle vaihtoehto.

YLILYÖNTEJÄ on tapahtunut muutamia kertoja, ja joudun ponnistelemaan, jos minun pitää selvitä juhlista kohtuukäytöllä. Työt hoidan arkisin hyvin, enkä juo arkipäivisin satunnaista saunaolutta enempää. 

Alkoholiongelmaiselle yksi on liikaa, tuhat on liian vähän

VIIMEISET kaksi vuotta olen tiedostanut ongelmani syvyyden, ja viime vuonna (2022) tein päätöksen olla rehellinen itselleni. Totesin, että minä vähättelen juomista, huijaan itseäni, kiellän asian, juon salaa ja suunnittelen lomamatkoja niin, että se mahdollistaa maksimaalisen juopottelun. Klassisia merkkejä alkoholismista.

AVOVAIMO oli useampaan kertaan toivonut alkoholin käytön vähentämistä. Tilanteesta oli kuitenkin vaikea keskustella. Sellaisen ihmisen, jolla itsellään ei ole päihdeongelmaa, on vaikea ymmärtää, tai samaistua siihen tunteeseen, että pari annosta alkoholia ei ole tarpeeksi.

NIILLE, jotka eivät ole riippuvaisia, on helppoa ottaa yksi tai kaksi, ja jättää se siihen.
Meille, joilla on alkoholiongelma, asia on toisin. Yksi annos on liikaa ja tuhat liian vähän. Kun pääsee makuun ja vauhtiin, on vaikea jarruttaa, saati pysähtyä. 

En halunnut leimautua alkoholistiksi

ALOIN hakea tietoa erilaisista hoitomenetelmistä. En kokenut kovinkaan helpoksi laitoshoitoon osallistumista, koska se vaatisi sairaslomaa ja asian avaamista ympäristölleni. 
Jos taas lähtisin avokuntoutukseen, sitäkin ennen pitäisi mennä hyvinvointialueen päihdepäivystykseen tai sosiaali- ja terveyspalveluihin, ja siitä jäisi merkintä tietoihini.

KERRAN soitin kunnan mielenterveyspalveluihin, ja minulta alettiin virkamiesmäisesti kysellä juomismääriä ja täytettiin lomaketta. Sain kuulla, että minun pitäisi keskustella ainakin kolme kertaa mielenterveyshoitajan kanssa, ja käydä läpi tilannetta, ennen kuin päätöstä tehtäisiin.

MINULLE olisi todella epämiellyttävää kertoa työnantajalle, että mulla on alkoholiongelma, ja joudun lähtemään neljäksi viikoksi pois.

ALKOHOLISTIKSI leimautuminen tuo ison kynnyksen hakea apua, etenkin kun tiedän, millaisia stereotypioita meillä on päihdeongelmaisista. Sellainen, joka ei ole perehtynyt päihdeongelmiin, ja jolla ei ole asiasta kokemusta, ajattelee mustavalkoisesti: apua hakevassa on heti jotain isosti vikana. Leimataan rapajuopoksi saman tien.

SOTEALAN työntekijän voi olla myös vaikea ottaa vastaan stereotypiasta poikkeavaa tietoa, jos apua hakevan juomamäärät ja oma alkoholinkäyttö on kovin lähellä toisiaan. Se voi tuntua epämiellyttävältä.

Soberistin valmennuksesta sain avun päihdeongelmaani

LÖYSIN Soberistin verkkosivut syksyllä 2022, ja luin Ira Koivun Vapaa viinistä -kirjan.  
Samaistuin kirjan sanomaan ja siitä välittyvään vapauteen. Se resonoi, koska olin aiemmin itse kokenut saman.
Tiesin, ettei raitistuminen vaadi välttämättä neljän viikon laitoskuntoutusta, vaan se vaatii ajatusten naksahduksen — oivalluksen, joka muuttaa kaiken.

MINULLE oli tärkeää saada apua oikeasti anonyymisti, mutta kuitenkin niin, että saan olla porukassa, vertaisten kanssa. Tämä mahdollistui Soberistin verkkokurssilla, jossa olen ollut mukana yli 50 päivää – vapaana alkoholista.

KERROIN avovaimolle, että lähdin tällaiseen valmennukseen, ja vaimo totesi, että hieno juttu.
Hän on ainoa henkilö, jolle olen kertonut aiheesta.

PARASTA tässä Soberistin menetelmässä on, että saa kuulua ryhmään, joka ajattelee asiasta samalla tavalla. On tärkeää voida keskustella sellaisten kanssa, jotka ymmärtävät asian. Oma kaveriporukka ei välttämättä ajattele kovin avomielisesti raitistumisesta ja alkoholittomasta elämästä.

KESKUSTELUT Soberisti-valmentajien Markon ja Iran kanssa, sekä Teams-vertaistapaamiset ovat olleet parasta antia. Kurssin vahvuutena on myös se, että tätä voi tehdä oman elämän ohella. Alkoholiriippuvuuden ja raitistumisen voi pitää omana juttuna, voi saada apua salaa, leimautumatta.

OLEN myös saanut verkkokurssista paljon uutta tietoa ja vinkkejä elämänmuutokseen, vaikka tiesinkin entuudestaan paljon.

TOIVON, että muutkin miehet löytävät mukaan kurssille. Vaikka kurssin nimi onkin Vapaudu viinistä, niin ei tämä ole vain naisten juttu. Täällä vapaudutaan alkoholista.

* Joonaksen nimi on muutettu