“Olen saanut Soberistin valmennuksessa voimavaroja, motivaatiota ja minäpystyvyyden tunteen vaikuttaa omaan hyvinvointiini”

OLEN Liisa, 59-vuotias yliopistotutkija ja -opettaja. Havahduin varmaankin jo kymmenkunta vuotta sitten siihen, että käytin liikaa alkoholia. OLIN ollut lähes raitis 40-vuotiaaksi saakka, mutta avioero, rankat elämänvaiheet ja alkoholistiperheen traumaattisten lapsuusmuistojen herääminen saivat minut tarttumaan oluttölkkiin näinkin myöhään. Riippuvuuteni kehittyi pikkuhiljaa, noin 10–15 vuoden aikana. Viimeisen viiden vuoden aikana voi puhua jo ongelmasta, sillä tissuttelin […]

Raitistumistarina: Join 5 litraa viiniä viikossa

(Kuvituskuva)

Kaarina liittyi Vapaudu viinistä helposti ja ilolla -verkkokurssille vuodenvaihteessa. Hän kertoo nyt raitistumistarinansa: miten hänen alkoholiongelmansa kehittyi, ja miten hän onnistui vapautumaan alkoholista. HAVAHDUIN alkoholiongelmaani siinä vaiheessa, kun olin pari vuotta lääkinnyt työuupumustani viinillä. Tai olinhan minä tiedostanut riippuvuuteni jo aiemmin, mutta en ollut valmis lopettamaan.Alkoholi oli minulle selviytymiskeino. Sen avulla sinnittelin itselleni sopimattomassa työssä […]

Pääsin eroon alkoholista Soberistin verkkovalmennuksen avulla

31.1.2023 Mirja*, 63 oli jo yli kymmenen vuoden ajan tiedostanut, että hänellä on alkoholiongelma. Korkea asema ja tunnettuus tietyissä piireissä esti häntä menemästä työterveyteen tai hakemasta apua, sillä hän pelkäsi paljastumista. Sitten eräänä päivänä hän näki televisiossa naisen keltaisessa mekossa ja keltaisissa saappaissa, ja siitä se lähti. Tänään Mirjalle tuli vuosi täyteen raittiutta, ja hän […]

Lukijapalaute: Raitistuin Vapaa viinistä -kirjasta välittyvän ilon avulla

Soberistin sähköpostiin kilahti ilahduttava lukijapalaute Ilkalta, joka oli lukenut uutisen Vapaudu viinistä helposti ja ilolla -verkkovalmennuksen laajenemisesta myös miehille. Kiitämme palautteesta ja siitä, että saimme myös julkaista sen! Hei! Minäkin kyselin viime syksynä, voisiko kurssi olla myös miehille. (Toim. huom. silloin ei vielä ollut mahdollista) Minulle kuitenkin riitti Ira Koivun ansiokas kirja, jonka luin ja […]

Sami Tarmio: “Lopetin alkoholinkäytön kuin seinään”

ALKOHOLIONGELMA on ollut osa minua 15-vuotiaasta asti. Ihastuin alkoholiin tuomaan olotilaan ensimmäisestä kokeilusta, joka oli myös viedä henkeni. Siitä asti olen taistellut riippuvuuden ristiaallokossa. OLIN täysi-ikäisyyden kynnyksellä vuosituhannen vaihteessa, jolloin ainakin silloiseen kotikuntaani suorastaan virtasi itärajan takaa salakuljetettua pirtua. Perjantai-illan viettoon kuului kavereiden kanssa kokoontuminen yhteen pirtupullon äärelle. Nousuhumala kesti noin tunnin, ja sen jälkeen […]

Verkkovalmennuksen avulla raitistunut Liisa, 68: “Konsepti on loistava, saa raitistua salaa!”

”Mulla tämä toimii”, toteaa Soberistin verkkovalmennuksen avulla raitistunut Liisa, 68. Hän on nyt ollut reilut puoli vuotta soberisti, ja uskoo, että sellaisena myös pysyy. Vain lähipiiri tietää Liisan alkoholiongelmasta ja siitä, että hän ei enää juo. Liisa ei ole varma, aikooko koskaan kertoakaan muille ongelmastaan tai edes raitistumisestaan. ”Elin pitkään kaksoiselämää: seurassa olin kuin muutkin, […]

Soberistin tarina: ”Perustelin juomisen jatkamista sillä, että kaikkihan tissuttelee viikonloppuisin”

OLEN 39-vuotias nainen.Suhteeni alkoholiin on lähes aina ollut hyvin ristiriitainen: alkoholi on edustanut minulle ”kainalosauvaa”, jolla olen lääkinnyt kuormitusta, stressiä ja ahdistus- ja paniikkioireita. Toisaalta minulla on traumoja läheisteni alkoholinkäytöstä, joten olen samalla vihannut alkoholia. OLIN ”viikonloppu-viinittelijä”, mutta lomalla viiniä, lonkeroa ja siideriä meni myös pitkin viikkoa fiilistelyn merkeissä. Nollasin työviikon viinillä joka perjantai ja lauantai. […]